Osaahan se Tero tehdä edelleenkin maaleja

Sippolasta tuliaisina kolme pistettä (HiHi-KyPa 1-5)

Idyllisessä Sippolan kylässä kohtasi eilen Hirvelän Hirvet ja Kymin Palloilijat Kutosen ottelussa, jossa voittajaksi selviytyi vierasjoukkue KyPa. Aurinkoisessa säässä pelattu ottelu päättyi lukemin 1-5.

Ensimmäinen maali tuli jo 7. minuutilla. Kulmapotkutilanteesta pääsi Roope Salmela tekemään maalin. ”Bobby” Salmela kuuluu tämän kauden ”uusiin” vahvistuksiin, sillä Salmela vielä viime kaudella pelasi PeKa/KyPan riveissä Kolmosessa.

Kauden avausottelussa lukuisia maalipaikkoja tuhlaillut Antti ”Tero” Riihimäki sai Sippolan lämpimässä illassa ketsuppipullon auki. Ekalla puoliajalla syntyi kaksi maalia ”Anterolle”.

Tauolle mentiin siis selkeässä 0-3-asemassa. Ottelu oli KyPan hallinnassa ja useampaankin maaliin olisi ollut ainekset, mutta paikoitellen peli meni hyökkäyspäässä ehkä liialliseksi hieromiseksi. Myös nurmikentän epätasaisuus paikoitellen tuotti KyPalle haastetta. HiHillä oli muutamat vastaiskut paikkansa, mutta ensimmäisellä puoliajalla ne eivät vielä tulosta tuottanut.

Leevi Toivasen kulmapotkut keräsivät manageri Vantolalta kritiikkiä, mutta 44. peliminuutilla Toivasen kulmapotku tavoitti hienosti Toni Kosken, joka viimeisteli 0-4-osuman. Tämä oli sikäli historiallinen maali, sillä kyseessä oli ex-maalitykki (KarPon riveissä) Koskelle ensimmäinen maali KyPan paidassa, vaikka tämä alkanut kausi on jo neljäs punavalkoisten riveissä.

Nälkäisellä päällä ollut Riihimäki sai vielä hatullisen täyteen 65. peliminuutilla. HiHillä oli muutama erittäin hyvä paikka toisella puoliajalla, mutta KyPa-vahti Lauri Anttilalta nähtiin useampi ”game saver”, Hieman meinasi KyPan fokus pelin lopussa selvässä johtoasemassa karata, ja pelin viimeisillä hetkillä se kostautuikin. HiHin Räikkösen hieno veto upposi sisään, ja siihen maaliin ottelu päättyikin.

Ansaitut kolme pistettä lähtivät Kotkan suuntaan. Viidestä maalista huolimatta ehkä vielä hieman enemmän toivoisi viimeistelyyn kliinisyyttä, mutta hirveästi ei viitsi selvän voiton jälkeen tästäkään moittia. Sitä paitsi manageri ”Vande” Vantola piti huolen, että jos ei onnistumisia tulee, löytää nopeasti virheen jälkeen itsensä vaihtopenkiltä. Tulos tai ulos.

Eilisessä pelissä kiteytyi alasarjajalkapalloilun hienous kokonaisuudessaan. Aurinko, nurmikenttä, peli keskellä ”ei mitään” ja ottelun jälkeen joukkueena yhdet lähimmässä kuppilassa. Kaiken kaikkiaan eilisestä reissusta jäi hyvä maku. Eilistä voittoa ei kauan kuitenkaan keretä fiilistelemään, sillä jo tämän viikon sunnuntaina jatkuu pelit. Sunnuntaina 22.5 klo 19 Keskuskentän tekonurmella kohtaavat Karhulan Pojat ja Kymin Palloilijat.

HiHi-KyPa-ottelun kokoonpanot ja tilastomerkinnät löytyvän Palloliiton tulospalvelusta.