PJ Hjelt astuu syrjään

Puheenjohtaja Hjelt astuu syrjään

Kymin Palloilijat ry:n puheenjohtaja Joona Hjelt on päättänyt jättäytyä taka-alalle toiminnasta. Hjeltiä tuuraa varapuheenjohtaja Niko Vanhala ja piakkoin seuralle valitaan uusi hallitus.



Nyt kun virallisesta osuudesta on päästy, niin sanotaan vielä muutama sananen ihan omana itsenä – eikä KyPana:

Haluan kiittää kaikkia kaikkia KyPan jäseniä, yhteistyökumppaneita ja kannattajia menneistä vuosista. On ollut mahtava seurata läheltä, kuinka pienestä höntsäjengistä on kasvanut yli 50 lisenssipelaajan seura, jonka edustusjoukkue pelaa Kolmosessa. Viitisen vuotta sitten tilanne oli se, että yritettiin osallistua puulaakisarjaan, mutta parkkipaikalle asti vaivaantui vain kolme pelaajaa ja se touhu jäi siihen. Tänä vuonna sitten taisteltiin tosissaan Kolmosessa mestaruudesta. Hämmästyttää aina, miten tämä touhu on lähtenyt eteenpäin isolla vaihteella.

Lähtöni ei johdu mitenkään seurasta tai henkilöistä seurassa – eli lähtööni ei liity dramatiikkaa kuten tavataan sanoa. Syyt ovat puhtaasti henkilökohtaiset. Tilanteeni omassa elämässä on se, että olen jo pitkään voinut huonosti henkisesti. Koen, että nyt on kevennettävä vähän ohjelmaa omassa elämässä usealla eri saralla, ja olenkin alkanut tekemään asioita oman hyvinvoinnin eteen. Mieli on ollut maassa, mutta onneksi on hyvät tukijoukot ja kiitokset kaikille tsemppaajille.

En ole enää pystynyt 100%:sti hoitamaan virkaani ja olen sellainen ihminen, joka tekee asiat täysillä. Siksi olen päättänyt, että on parempi jättäytyä toiminnasta taka-alalle, kun en pysty hoitamaan tällä hetkellä tehtäviäni niin hyvin kuin haluaisin. Tuntuu todella haikealta, koska tämä seura ja sen ympärillä pyörivät ihmiset ovat merkinneet minulle niin paljon. Hyvä olo tulee siitä, kun tiedän, että tämä seura tulee jatkossakin olemaan hyvässä hoidossa ja touhua viedään koko ajan eteenpäin. 

Tällä hetkellä futiksen saralla keskityn pojan futisleikkikouluun, mutta varmasti tulen jatkossakin näkymään KyPan peleissä katsomon puolella. Ja kenties vielä jonakin päivänä, kun on enemmän henkisiä ja fyysisiä voimavaroja, olen vielä jotenkin enemmän mukana seuran toiminnassa. Niin vahvasti sykkii KyPa-sydän edelleen, että en koskaan tule täysin irtautumaan tästä seurasta. 

Iso kiitos!

Terv. Joona Hjelt 
Väistyvä puheenjohtaja