Kymin Palloilijat kiittää kaudesta 2019

Kiitos päättyneestä kaudesta

Kymin Palloilijoiden ensimmäinen kausi omana seurana Kaakkois-Suomen Kolmosessa tuli lauantaina päätökseen, kun KyPa ja lappeenrantalainen Virky pelasivat Arto Tolsa Areenalla tasan. Ottelu päättyi lukemiin 2-2. Vierasjoukkue meni ensimmäisellä puoliajalla jo 0-2-johtoon, mutta KyPa nousi toisella puoliajalla Ville ”Vikke” Piispan ja Nico Pietiläisen maaleilla tasoihin. Tästä ottelusta on vielä tulossa vähän tarkempaa otteluraporttia lähipäivinä.

KyPan kausi Kolmosessa oli tuloksellisesti hieno. Heikohkon alkukauden jälkeen joukkue nousi putoamisviivan alapuolelta kärkikahinoihin mielettömän voittoputken ansiosta. Lopussa kärki sitten karkasi ja joutsenolainen Kultsu FC kruunattiin Kaakon Kolmosen mestariksi. Onnittelut Joutsenoon noususta! KyPa lopulta sijoittui kolmanneksi sarjassa.

Ottelun jälkeen joukkue kokoontui viettämään tuttuun tapaan Kuura Saunalle viettämään päätössaunailtaa, jossa palkittiin kauden pelaajat ja KyPan suosikkilaulaja Osola kävi vierailemassa saunassa. KyPa yhdessä Osolan kanssa esitti Elokuvamies-laulun. Kiitos Osolalle vierailusta.

Nico ”Seivi” Pietiläinen palkittiin heppapalkinnolla eli Pietiläinen valittiin vuoden pelaajaksi. Pietiläinen pyssytti mielettömät 25 maalia Kolmosessa ja siihen päälle vielä kuusi maalia Regions’ Cupissa. Eli virallisissa peleissä syntyi yhteensä 31 maalia. Tämä riitti myös toiseen palkintoon, kun Pietiläinen nappasi tällä kertaa Antti ”Antero” Riihimäen nenän edestä Maalikuningas-palkinnonkin.

Osassa KyPan peleissä valittiin jälleen kolme tähteä eli pelien kolme parasta pelaajaa. Pietiläinen ja Juho ”Kettu” Raivela keräsivät kauden aikana yhtä paljon tähtiä. Koska Pietiläisen palkintovitriinissä ei ole tarpeeksi tilaa, annettiin palkinto ”Ketulle”.

Vuoden vahvistus -palkinto myönnetään pelaajalle, joka on tullut kauteen uutena KyPa-pelaajana. Ääniä keräsi useampi pelaaja, mutta äänestyksen voitti selkeästi lopulta maalivahti Vesa ”Wesley” Sjöblom. Sjöblom voitti myös Datamixin tarjoaman Vuoden Vesa Sjöblom -palkinnon, mikä oli lahjakortti Team Sportia Ri-Pe Sportiin.

Vuoden aktiivi -palkinto meni puolestaan seuran monitoimimiehelle – Niko Vanhalalle, joka pelaamisen lisäksi toimii myös seuran varapuheenjohtajana.

Eniten hajontaa esiintyi Vuoden hupiukko -äänestyksessä, sillä yhteensä 11 eri pelaajaa/seuratoimijaa sai joukkueen sisäisessä äänestyksessä ääniä. Tämän kiinnostavimman palkinnon voitti joukkueen huoltaja ja saunailtavastaava – Jere ”Jermu” Vihavainen.

Edessä on vielä seuran päätösristeily tulevana viikonloppuna. Sen jälkeen hetki huilataan ja aletaan miettimään tarkemmin tulevaa vuotta. Tätä päättynyttä kautta tulee vielä varmasti muisteltua tarkemmin myöhemmin, kunhan on hetki saatu puhalleltua vain.

Tässä välissä voisi jakaa vähän kiitoksia:

Iso kiitos kaikille seuran kannattajille, seuraajille ja satunnaiskatsojille. Viisi vuotta sitten joukkue yritti osallistua puulaakisarjaan ja tuloksena oli se, että saatiin paikalle vain kolme pelaajaa ja se kausi oli siinä. Nyt meillä on yli 50 lisenssipelaajaa ja meidän edustusjoukkueen pelejä on ollut mahtava määrä katsojia. Parhaimmillaan oli jotain 500-600 katsojaa ensimmäisessä Kymin Derbyssä.

Kiitos kaikille KyPaa edustaneille pelaajille, seurajohdolle ja joukkueenjohdolle. Tämä on hieno ja tiivis porukka, jossa on todella hyvä ryhmähenki. Meidän seuraa voi pitää kaveriporukkana, eikä siinä ole mitään väärää – päinvastoin.

Kiitos kaikille tämän kauden vastustajille. Kaakkois-Suomen Kolmosta on kutsuttu vuosia leikkimielisesti nimellä ’Se Kovin’. Hienoa oli vihdoin päästä osaksi tätä porukkaa. Mukavaa oli myös muutaman vuoden tauon jälkeen nähdä vanhat tutut Kaakon Kutosessa, kun perustimme kakkosjoukkueen Kutoseen.

Kiitokset myös tuomareille ja piirin toimijoille. Tuomarit saavat kohtuuttoman paljon kritiikkiä, mutta he ovat oleellinen osa tätä hienoa lajia.

Saimme hyvän paikan mainostaulullemme Jumalniemestä. Kiitos siitä Kotkan kaupungille.

Kiitokset Karhulalainen ja Ankkuri-lehti medianäkyvyydestä. Kiitokset myös Kymen Sanomille, joka on jaksanut meidän peleistä kirjoittaa raportteja sivuilleen ja lehteen.

Kiitokset KARPOT-TV otteluiden striimaamisesta. Teette arvokasta työtä alasarjafutikselle, kun jaksatte kiertää kuvaamassa pelejä.

Kiitokset Kotkan Nappulat ja erityisesti Salamat 2010 -joukkueelle ja heidän joukkueenjohtaja Maarit Lindholmille. Heidän joukkueestaan saatiin lähes joka kotipeliin pallopojat, mikä oli meille pelastus, kun meillä ei omia junnuja ole.

Kiitokset KTP:lle avusta Arto Tolsa Areena -peleissä, kun saatiin kamoja lainattua ja piditte pubia auki peleissämme.

Kiitokset Takaladon Makkara & Lihalle makkaroista peleihimme. Käsi sydämellä voi sanoa, että harvoin on yhtä hyviä makkaroita tullut futispelissä syötyä.

Kiitos myös Metsola Beer Company, jonka kanssa yhteistyöllä syntyi KyPa-olut, joka on paljon kerännyt kehuja. Ja ilmeisesti vielä on olutta jäljelläkin. Kiitokset myös kaikille niille kauppiaille ja ravintoloitsijoille, jotka otitte valikoimiinne KyPa-olutta.

Kiitos Kuljetuspalvelu J. Hultmanille vierasmatkakuljetuksista jälleen kerran. Kiitos Kuura Sauna saunatiloista.

Iso kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja sponsoreille, jotka olette taloudellisesti tukeneet meidän seuraa. Yhteistyökumppanimme löydätte Kumppanit-sivuilta. Toivottavasti yhteistyökumppanuudet jatkuvat ja yhteistyökumppanilista on ensi vuonna entistä pidempi.

Vielä erityiskiitokset annettava meidän pienelle talkooporukalle. Sanni ja Roosa pitivät KyPa-kioskia rautaisella otteellaan pystyssä. Päävastuu grillauksessa oli J-Bossilla. Kiitokset myös kaikille heille, jotka Sannia ja Roosaa kauden aikana avustivat kioskin suhteen. Lisää talkooväkeä kaivataan ehdottomasti mukaan, joten kaikki jotka haluavat olla enemmän mukana Kymin Palloilijoiden toiminnassa mukana, rohkeasti vaan ottakaa yhteyttä seuran toimijoihin.

Vielä kerran: ISO KIITOS KAIKILLE KAUDESTA 2019!