RAPORTTI: Kymin Derby II päättyi pistejakoon

PeKa ja KyPa pelasivat hirmukelissä tasan (PeKa-KyPa 1-1)

Säät eivåt tänä vuonna Kymin Derbyjä suosineet. Hyvin sateisissa olosuhteissa käyty perjantainen PeKa-KyPa-ottelu päättyi 1-1-tulokseen. Ilmasta huolimatta paikalla oli jälleen hyvin väkeä. Kymen Sanomat -lehden arvion mukaan 300-400 katsojaa.

Parin ensimmäisen minuutin aikana KyPa pääsi lupaavan oloisesti PeKan maalin lähettyville, mutta mitään kunnollisia maalipaikkoja näistä tilanteista ei kuitenkaan syntynyt. Pikku hiljaa ote pelistä alkoi siirtyä enemmän PeKalle. Kymin Palloilijoiden peli oli ensimmäisellä puoliajalla aikamoista puristamista. Varmaan johtui osittain jännityksestä ja osittain myös rankkasateesta. Turhia pallonmenetyksiä tuli melko paljon ja välillä vähän liian hanakkaasti haettiin tuollaisessa säässä korkeita, pitkiä palloja. Näihin ei oikein hyökkääjät meinannut keretä – liukkaasti kun pallo kulki.

Ottelun ensimmäinen vaihto nähtiin jo vartin kohdalla, kun PeKan Aaro Säämänen tuli vaihtoon ja Elmeri Oksanen tuli tilalle. Muutama minuutti aikaisemmin Säämänen loukkaantui yhteentörmäyksessä KyPan Joona Hytin kanssa. Myös KyPan huoltaja Jere Vihavainen pääsi kentälle tositoimiin ekalla puoliajalla, kun PeKan hyökkääjä tuli maalivahti Vesa Sjöblomin jaloille. Vihavaisen huoltotoimet olivat onnistuneet, sillä ”Vesku” pystyi peliä jatkamaan.

Sjöblomin hoitotoimenpiteistä ei kauan kerennyt kulua, kun Peli-Karhut onnistui maalinteossa. Puolen tunnin kohdalla tuli korkea pallo kohti Niko Vanhalaa. Vanhala ei valitettavasti saanut palloa haltuunsa tai purettua pois, vaan pallo pomppi PeKan Teemu Honolle. Hono pisti pallon laiteen vaihdosta kentälle tulleelle Elmeri Oksaselle, joka pisti pallon etukulman puolelta maaliin.

Pian 1-0-osuman jälkeen PeKalla oli toinenkin hyvä paikka, mutta Vesa Sjöblom oli maalilla hyvin hereillä. Muutenkin puoliajan loppupuoli oli PeKan hallintaa ja KyPan pelailu tervanjuoksua. Tauolle mentiin kotijoukkue PeKan 1-0-johdossa.

Tauolla ei vaihtoja nähty, joten samat miehet jatkoivat kentällä, jotka olivat ensimmäisen puoliajan loppuessakin. Vaikka toinen puoliaikakaan ei varsinaisesti mitään loistavaa suorittamista ollut mihin ollaan totuttu, oli se kuitenkin tasonnosto ensimmäiseen puoliaikaan verrattuna. Vääntö kentällä oli joukkueiden välillä tasaisempaa.

Maalipaikoille oli vaikea päästä. Joona Hytillä oli yksi hyvä kaukolaukaus, joka näytti hyvin laskeutuvan kohti PeKan maalia, mutta PeKan maalivahti Ville Särkkä sai tilanteen torjuttua kulmapotkuksi. Mutta onnistuttiin siinä maalinteossa kerran ja asialla oli – kukapas muu – Nico ”Seppo” Pietiläinen. 80. minuutilla PeKan puolustus oli unohtanut Antti Riihimäen laidalle vapaana. Riihimäki pääsi pistämään laidalta pallon PeKan maalin edustaa. Pietiläinen tuli sieltä esiin ja törkkäsi pallon PeKan verkkoon.

KyPan osalta vaihtoja pelissä nähtiin vain yksi ja sekin tuli pelin loppupuolella maalin jälkeen, kun Joona Sorva tuli 84. minuutilla vaihtoon ja tilalle kentälle tuli Joonas ”Jeti” Rosenblad. Maalien sijasta enemmän tällä kertaa nähtiin keltaisia kortteja, sillä niitä jaettiin pelissä yhteensä seitsemän. KyPan riveistä niitä keräsi Joona Sorva ja Anssi Jokela.

Ottelu päättyi siis tasatulokseen 1-1. Tämä oli kasvojenpesu edellisestä Kymin Derbystä, jonka PeKa voitti 3-0. Tasatulos ei kuitenkaan varmasti kumpaakaan joukkuetta tyydytä, sillä nyt Kaakkois-Suomen Kolmosen kärkijoukkueella Kultsu FC:llä on selkeämpi ero lähimpiin haastajiinsa KyPaan ja PeKaan. KyPalla pelejä on jäljellä enää viisi ja ero Kultsuun on jo viisi pistettä. Seuraavan kerran Kymin Palloilijoiden edustusjoukkue pelaa ensi perjantaina (30.8), jolloin matkataan Lehtomäen kentälle Kouvolaan. Vastassa on FC Peltirumpu, joka kesäkuun alussa murskattiin Karhulassa lukemin 7-1.

Kymin Derby II:sta pystyi myös striimin kautta seuraamaan ja jos ottelu jäi näkemättä, niin sen näkee edelleen YouTubessa. Ottelukoostekin löytyy.

KyPan avauskokoonpano Kymin Derby II:ssa:
#99 Vesa Sjöblom (MV)

#4 Teemu Pätäri
#5 Ville Piispa
#10 Roope Salmela (C)
#18 Niko Vanhala

#11 Joona Sorva
#21 Joona Hytti
#25 Anssi Jokela
#33 Juho Raivela

#16 Antti Riihimäki
#77 Nico Pietiläinen

Vaihtopelaajat:
#1 Tomi Siira (MV)
#9 Joonas Rosenblad
#13 Aleksi Nieminen
#15 Aapo Niskanen
#19 Ville Hanski
#24 Pietari Salmi
#83 Pasi Pöntinen

Vaihdot:
84 min: Joona Sorva -> Joonas Rosenblad

Ottelun maalit:
30 min: 1-0 Elmeri Oksanen
80 min: 1-1 Nico Pietiläinen