RAPORTTI: Maalivahdit maalinteossa – KyPa/2:lle toinen voitto (KyPa/2-ViSa 6-4)

KyPa/2:lle toinen voitto putkeen

Kymin Palloilijoiden kakkosjoukkue hyvät esitykset jatkuivat tiistai-iltana, kun Virolahden Sampo (ViSa) kaatui Katajaisten kentällä lukemin 6-4. Voitto oli KyPa/2:n toinen putkeen Kaakkois-Suomen Kutosessa.

KyPa/2 aloitti jälleen räväkästi ja painetta saatiin hyvin luotua vastustajan päässä. Kolmannella minuutilla kärkimies Eero Peltoniemeltä lähti hyvä veto, mutta vielä ei pallo uponnut maaliin, vaan ViSan maalivahti sai näppinsä väliin. 11. minuutilla Peltoniemi sitten lopulta osui. Ville ”Hansu” Hanski oli hyvin hyökkäyksessä mukana, pääsi laukaisusektorilla, joka otti osumaa ViSan pakkiin ja tästä pallo lipui Peltoniemelle. Peltoniemi pisti pallon varmasti maaliin ja KyPa siirtyi johtoon.

KyPa/2:n peli rullasi avausmaalinkin jälkeen mukavasti. Seuraavaa maalia kuitenkin saatiin hetkisen odottaa. Puolen tunnin kohdalla joukkueen tseneral mänizer – Vande (oikea nimi Atte Vantola) – tuikkasi pallon maaliin. Harvinaisen matala veto Vandelta. Ja lisää tuli kymmenen minuuttia myöhemmin, kun Aleksi ”ARA” Niemiselle avautui paikka, josta hän pisti pallon maalin perukoille.

Tauolle mentiin selvässä 3-0-johdossa. Paikkoja luotiin paljon ja harvinaisen hyviä vetoja nähtiin (mm. Ristolaiselta yksi upea yritys), mutta vastustajan maalivahti pelasi hyvän pelin. Loistavasti pelasi myös KyPa/2:n alakerta, joka hoiti tilanteen kuin tilanteen ensimmäisellä puoliskolla varmasti.

Toiselle puoliskolle saatiin jälleen loistava aloitus, kun tauon jälkeen peliä oli keretty pelaamaan vain kolme minuuttia. Ville Hanskin läpisyöttö tavoitti Jukka-Pekka Nuutisen, joka teki kauden toisen maalinsa.

Muutama minuutti myöhemmin mentiinkin jo toisessa päässä. ViSa sai kymiläisten alueella hässäkän päälle ja yhtäkkiä tilanteesta vihellettiinkin rankkari vierailijoille. Kuoppaisesta pilkusta ViSan Markus Tylli kavensi pelin 4-1:een.

Takaiskumaalista ei suinkaan lannistuttu, vaan pian päästiin luomaan painetta toisella puolella kenttää. Laitalinkki Joona Hjelt sai pallon haltuunsa, syötti taaksepäin Eero Peltoniemelle, joka oli vauhdilla menossa vastustajan boksiin. Peltoniemi kampattiin ja tilanteesta tuomittiin puolestaan KyPa/2:lle rangaistuspotku. KyPa/2:n maalivahti Lauri Anttila juoksi ampumaan pilkun ja vei kauden ensimmäisellä maalillaan KyPa/2:n turvallisen oloiseen 5-1-johtoon.

Toisella puoliajalla päästettiin yhteensä neljä maalia. Näistä pari tuli ihan vaan siitä, että vähän löysästi putsattiin palloa pois tai syötöt eivät osuneet kohdilleen. ViSan toinen maali (70. peliminuutti, maalintekijänä Vilho Suoknuuti) syntyi juuri näin, kun ei kunnolla saatu palloa ohi vastustajasta, niin vastustaja kiittää ja kaventaa.

78. minuutilla nähtiin hetki, jota voisi näyttää jossain National Geographicin luontodokkarissa – gaselli karisti selästään gorillan. Jonne Hannula teki ensimmäisen maalinsa vihdoin ja siirsi KyPa/2:n 6-2-johtoon. Hannulalle siunaantui muutama muukin laukaisupaikka pelissä, mutta ei makeaa mahan täydeltä sentään.

Kentällä oli joukko väsyneitä pelaajia ja ehkä pelin hienoimmat hetket oli jo nähty, vaikkakin viimeisen 20 minuutin aikana KyPa/2 sai aikaiseksi pari hyvää vetoa, mutta ViSan maalivahti pelasti torjunnoillaan joukkueen takaiskumaaleilta. ViSan maalivahti sitten pääsikin itse tekemään maalin, kun pelissä vihellettiin jo kolmas rangaistuspotku. Markus Ruoppa teki virolahtelaisten kolmannen maalin. Koska voitto kolmella maalilla olisi ollut jo ihan liikaa, niin pitihän sitä vielä lopussa päästää ViSan maalitykki Matias Uutela tekaisemaan yhden maalin.

Maalien sijasta ehkä eniten pelissä säväytti Otto ”Director of Football” Karhun pallotaituruus toisella puoliajalla laidassa, jossa hämilleen meni vastustaja, yleisöt sekä Karhu itse.

Kalatsevilta nähtiin pari hyvää kulmapotkua.

Maaleja nähtiin pelissä yhteensä kymmenen ja rankkareita jopa kolme, mutta kaikin puolin oli siisti peli. Varoituksia jaettiin pelissä vain yksi. Oikein mukava pelata ja seurata peliä, kun pelataan siistiä palloilua puolin ja toisin. KyPa/2:lle voitto oli JO toinen putkeen ja peliesitys kokonaisuudessaan oli hyvä joukkueelta, vaikkakin toisella puoliajalla tuli pari hieman heikompaa vaihetta pelissä ja vastustajan annettiin tehdä ihan liian monta maalia. Kaikilta KyPa/2:n pelaajilta kuitenkin tänään positiivinen esitys kentällä. Muutenkin toimintaan on saatu enemmän ryhtiä – iso kiitos siitä valmentajalegenda Mika Dufvalle, joka on ollut viime aikoina vahvasti mukana joukkueen toiminnassa.

Ilmeisesti Kotkan Meripäivät on niin iso ja pyhä tapahtuma Kaakkois-Suomessa, että tämän lohkon pelejä ei ole ollenkaan ensi viikolla. Seuraavan kerran KyPa/2:n voi nähdä tositoimissa tiistaina 30.7, jolloin vastassa on Karhulan Pojat (KarPo).

Eikä unohdeta, että tänä perjantaina jatkuu KyPan edustusjoukkueen pelit Kolmosessa, kun mikkeliläinen Ristiinan Pallo saapuu Karhulaan vieraaksi.

KyPa/2:n kokoonpano ViSa-ottelussa:
#71 Lauri Anttila (MV) (1 maali)

#2 Joonas Rahikka
#3 Tuukka Piiroinen
#6 Joona Hjelt
#7 Joonas Luumi
#9 Henri ”Aito 9” Kalatsev
#12 Otto Karhu

#13 Aleksi Nieminen (1 maali)
#14 Atte Vantola (1 maali)
#17 Jukka-Pekka Nuutinen (C) (1 maali)
#19 Ville Hanski
#20 Otto Säämänen
#26 Jonne Hannula (1 maali)

#28 Toni Koski
#31 Alexander Makarov
#36 Sampsa Laitinen
#44 Juho Ristolainen
#97 Eero Peltoniemi (1 maali)

KyPa/2:n kolme tähteä:
*** Atte Vantola
** Juho Ristolainen
* Toni Koski