RAPORTTI: Ei vieläkään voittoa KyPa/2:lle (ViSa-KyPa/2 2-2)

KyPa/2 vieraili viime viikolla Virolahdessa – tuliaisina yksi piste

Viime keskiviikkona (5.6) Kymin Palloilijoiden kakkosjoukkue matkasi Harjun oppimiskeskukseen, jossa vastassa oli Virolahden Sampo eli ViSa. Lähellä oli KyPa/2:n historian ensimmäinen voitto, mutta lopulta ottelu päättyi tasapeliin lukemin 2-2.

Ensimmäinen puoliaika oli maaliton, vaikka paikkoja oli kummallakin joukkueella. Ehkä enemmän paikkoja siunaantui kuitenkin KyPa/2:lle, kun palloa täräyteltiin tolppaan ja ylärimaan. Jopa Aito 9 – Henri Kalatsev – sai pallon päällään tolppaan, mutta ei valitettavasti maaliin asti.

Viimeistely siis jätti parantamisen varaa. Puolustuspeliin voitiin kuitenkin olla erittäin tyytyväinen. Sergey Konttisen johdolla puolustus pysyi tiukkana ja käsittämättömän 12 maalia tässä vaiheessa kautta tykittänyt ViSan Matias Uutela pysyi pimennossa.

Toisella puoliajalla meno oli melko samanlaista kuin ensimmäisellä, mutta loppujen lopuksi alettiin maalejakin näkemään. Valitettavasti se oli kotijoukkue Virolahden Sampo, joka ensin osui. Markus Tylli vei isäntäjoukkueen 72. peliminuutilla 1-0-johtoon.

KyPa/2 ei takaiskusta kuitenkaan masentunut, vaan iski heti pari minuuttia myöhemmin takaisin. KyPa/2 sai kulmapotkun ja edustusjoukkueen ringistä vahvistuksena peliin tullut Eero Peltoniemi oli hereillä ja siirsi pelin tasoihin.

Sama mies pääsi 87. peliminuutilla läpi ja vei KyPa/2:n sensaatiomaisesti johtoon. Valitettavasti se ei tällä kertaa riittänyt, vaan pari minuuttia myöhemmin kotijoukkueen Jouni Väkiparta rokotti kulmapotkun jälkitilanteesta. Pelin lopussa Henri Kalatseville tarjottiin vielä sankarinviittaa, kun KyPa/2 sai hyvästä paikasta vapaapotkun. Veto meni ohi.

Ja niin ottelu lopulta päättyi tasapeliin. Peli jätti ristiriitaiset fiilikset, sillä pelillisesti peli oli KyPa/2:n parasta peliä tällä kaudella, mutta voitto hukattiin pelin lopussa. Paikkoja oli paljon – mainittakoon ”General Manager” Vande Vantolan loistava veto, jonka vastustajan maalivahti jotenkin vielä torjui. Torjunnoista puheenollen voi myös mainita KyPa/2:n maalivahdin pelin. Lauri Anttilalta nähtiin jälleen pari game saveria, joten kyllä vastustajallakin paikkoja oli vaarallisia paikkoja.

KyPa/2 pelaa seuraavan kerran TÄNÄÄN (tiistai 11.6) ja vuorossa on kotiottelumme Karhulan Poikia vastaan. Mielenkiintoinen ottelu tulossa, sillä KyPa/2:n Toni Koski ja Joonas Kelkka edustivat vielä viime kaudella KarPoa. Ilmeisesti ottelu vielä kaiken lisäksi striimataan Karhulan Poikien Youtube-kanavalla – Karpot-TV:ssä. KyPa/2-KarPo-ottelu tiistaina 11.6 kello 19:30 Katajaisten kentällä Karhulassa – tervetuloa seuraamaan!

KyPa/2:n kokoonpano ViSa-ottelussa:
#71 Lauri Anttila (MV)

#3 Tuukka Piiroinen
#6 Joona Hjelt
#9 Henri Kalatsev
#14 Atte Vantola
#17 Jukka-Pekka Nuutinen
#20 Otto Säämänen
#26 Jonne Hannula
#28 Toni Koski
#29 Joonas Kelkka
#30 Miikka Fontell
#31 Alexander Makarov
#36 Sampsa Laitinen (C)
#54 Sergey Konttinen
#64 Eevo Mainila
#90 Tinuccio Calabria
#96 Niko Halonen
#97 Eero Peltoniemi

KyPa/2:n kolme tähteä:
*** Sergey Konttinen
** Eero Peltoniemi
* Atte Vantola